MigreeniMonsteri
Kurkista miltä migreeni näyttäisi jos se olisi elävä hahmo,
tutustu MigreeniMonsteri-sarjakuviin >>
tutustu MigreeniMonsteri-sarjakuviin >>
Hermoblokadi laajempana käsitteenä tarkoittaa äärihermojen tai hermojuurten puuduttamista paikallispuudutteella pienkirurgisia tai diagnostisia tarkoituksia varten. Tämän sivuston kontekstissa (migreenin hoito) pelkkä hermoblokadi-termi ei kuitenkaan riitä kuvaamaan nykykäsityksen mukaista vaikutusmekanismia. Termiä käytetään siitä huolimatta, koska se on vakiintunut kliiniseen käyttöön vuosikymmenten aikana.
Trigger- tai triggerpiste-injektio tarkoittaa kipeään kohtaan (tender point, trigger point) annettua lääkeinjektiota. Triggerpisteisiin kohdistuvia hoitomuotoja ovat myös akupunktio (“dry needling”), pinnalliset sähkö-, kylmä-, lämpö- ja värinäkäsittelyt, painanta sekä hieronta, mutta niitä ei käsitellä tässä yhteydessä.
Perinteisesti myofaskiaalinen triggerpiste on määritelty paikalliseksi kireäksi ja kovaksi kohdaksi lihaksessa tai lihaskalvossa (taut band). Se on paineluarka, aiheuttaa usein heijastekipua (referred pain) ja paikallisen nykäysreaktion (local twitch response). Sen syntymekanismista on esitetty useita teorioita.
Nykykäsityksen mukaan triggerpisteen keskeinen mekanismi on neurogeeninen tulehdus (neurogenic inflammation), eli äärihermon ympärille kehittynyt tulehduksen kaltainen tila. Tämä liittyy laajempaan perifeerisen ja sentraalisen sensitaation ilmiöön (central sensitization, CS), jota käsitellään sivustolla erikseen migreenioireiden syntymekanismien yhteydessä.
Paikallispuudutteita ja myöhemmin puudute–kortikosteroidi-yhdistelmiä on käytetty kiputilojen hoidossa jo yli sadan vuoden ajan. Varhaisimmat julkaisut puudutteiden käytöstä ajoittuvat 1900-luvun alkuvuosiin pian näiden aineiden käyttöönoton jälkeen (1903–1905).
Botuliinitoksiini otettiin kliiniseen käyttöön 1990-luvun alussa lihaspakkoliikkeiden ja spastisuuden hoidossa, ja se löysi pian paikkansa myös erilaisten kiputilojen hoidossa. Sivustolla on erillinen artikkeli pistoshoitojen yli satavuotisesta historiasta.
Paikallisia injektiohoitoja on käytetty laajasti tuki- ja liikuntaelinsairauksissa, lihas- ja nivelkivuissa, rasitusvammoissa, jännetulehduksissa, hermokivuissa sekä päänsäryissä. Injektioita on kohdennettu kipualueille ja oletetun etiologian mukaisesti esimerkiksi jänteen kiinnityskohtiin, jännetuppeen, limapussiin, lihakseen, lihaskalvoille, nivelrakenteisiin, äärihermojen läheisyyteen ja hermojuuritasolle.
Tämän artikkelin keskiössä on äärihermon alue ja perineuraalinen injektiotekniikka, eli injektio hermon viereen.
Nykykäsityksen mukaan hermoblokadihoitojen vaikutus perustuu hermoston sensitaatiomekanismien normalisoitumiseen. Hoidon tavoitteena on perifeerisen ja sentraalisen sensitaation vaimentaminen, paikallisen toimintahäiriön “resetointi” hermon vaikutusalueella sekä toissijaisesti koko hermoverkon tasapainottuminen.
Kliinisesti havaitaan usein, että pienikin, oikein kohdennettu perineuraalinen injektio voi vaikuttaa laajalle alueelle pistoskohdan ulkopuolella: primaarinen häiriöalue rauhoittuu, hermoverkko kalibroituu ja etävaikutuksia nähdään jopa autonomisen hermoston toiminnassa.
Yleisesti voidaan todeta, että hermoblokadit soveltuvat perifeerisen ja sentraalisen sensitaation aiheuttamien oireiden, kuten migreenin, hoitoon. Sivustolla käsitellään tätä mekanismia laajemmin myös muiden oirekokonaisuuksien yhteydessä (Central Sensitization Syndrome, CSS).
Perineuraalinen injektiohoito on käytännönläheinen, monipuolinen, usein nopeasti vaikuttava ja oikein toteutettuna turvallinen hoitomuoto.
Monitasoisen vaikutusmekanismin vuoksi hermoblokadit soveltuvat:
Injektiohoitojen kautta havaitaan usein myös etävaikutuksia syvempiin aivorakenteisiin, kuten vireystason paranemista, kognitiivista selkiytymistä ja emotionaalista tasapainottumista. Tämä liittyy erityisesti talamuksen ja hypotalamuksen hermoverkkojen modulaatioon sensitaation vaimentuessa.
Pistoshoitojen toteuttaminen edellyttää pintahermojen kulkureittien tuntemusta sekä palpatoristen löydösten ymmärtämistä. Neuroanatomian systemaattinen opiskelu on keskeistä, erityisesti pintahermojen ja autonomisen hermoston reittien sekä niiden keskinäisten kytkentöjen osalta.
Lääkeaine ruiskutetaan ihon alle hermon viereen, ei hermon sisään. Hermon mekaanista kontaktia vältetään, samoin lihasta, lihaskalvoa, luuta, periostia ja verisuonia. Pintahermotekniikalla saavutetaan hyvä osumatarkkuus ja turvallisuus.