Mistä migreenissä on kyse

Migreeni (Megram, Hemicrania) tarkoittaa toispuoleista päänsärkyä ja se on sairautena kuvattu jo satoja vuosia sitten. Migreeniin liittyy paljon muitakin oireita kuin päänsärkyä, mutta nimi ”migreeni” on säilynyt kuvaamaan tätä varsin laajakirjoista oireyhtymää. Pahimmillaan se voi aiheuttaa toiminnanhäiriöitä koko kehon alueella. 

Migreenin oireet syntyvät aivojen ja äärihermojen toiminnanhäiriöistä, ylivirittymisestä tai lamaantumisesta, jolloin hermosolun välittämä aistimus vääristyy tai hermotetun kohdelimen toiminta häiriintyy (=dysfunktio). Häiriöalue voi siirtyä paikasta toiseen jolloin myös aistivääristymät ja kohde-elinoireet vaihtelevat suuresti.

Mikä aiheuttaa migreenin

Geenit 

Migreenin syntyyn vaikuttavat geenit eli perimä. Jos vanhemmilla on migreeni, on todennäköistä, että lapsetkin oireilevat. Ensimmäiset oireet ajoittuvat usein samaan ikäkauteen kuin isällä tai äidillä. Ei ole löydetty yhtä migreeniä selittävää geeniä, vaan kyseessä on useamman eri geenin kautta määrittyvä ominaisuus. Vanhemmilta peritään siis tietynlainen geenikokoelma (=genotyyppi), joka muokkautuu koko elämän ajan omaksi henkilökohtaiseksi migreenivariaatiokseen (=fenotyyppi). Tätä muutosprosessia kutsutaan epigeneesiksi, johon vaikuttavat erilaiset ulkoiset tekijät, kuten tulehdukset, lääkkeet ja muut kemikaalit (esim. työperäiset tai sisäilmaongelmat) sekä tapaturmat.

Altistavat ja laukaisevat tekijät

Tunnetuimpia migreenille altistavia tekijöitä ovat vuodenajan vaihtelut, säätyypin sekä ilmanpaineen muutokset, stressi, vammat, tulehdukset ja lääkkeet. Itse migreenikohtausta laukaisevia tekijöitä löytyy jokaisen elinpiiristä, kuten valoärsykkeet, äänet, hajut, kemikaalit ja huono sisäilma. Migreeniä voi laukaista myös omat biorytmit (hormoonaalinen vaihtelu ja unirytmi), verensokerin muutokset ja tunnetilojen vaihtelut. Joskus fyysinen ponnistelu tai saunominen aiheuttaa oireen.

Migreenin syntymekanismi

Aiemmin, jopa vuosikymmenten ajan, migreenin oireiden oletettiin johtuvan lähinnä aivoverisuonten supistumisesta ja laajentumisesta (ns. vaskulaari- eli verisuoniteoria). Verisuonten supistelun oletettiin aiheuttavan mm. migreenille tyypillisen näköhäiriön eli auraoireen hapenpuutteen seurauksena. Verisuonten laajentumisen katsottiin puolestaan liittyvän päänsärkyyn. Tätä käsitystä puolsivat migreenin verisuoniin liittyvät ilmiöt sekä tietyt verisuoniin kohdistuvat lääkevaikutukset. Tämän teorian pohjalta on kehitelty migreenilääkityksiä ja annettu jopa rajoituksia tiettyjen lääkkeiden käyttöön liittyen.

Nykykäsityksen mukaan migreenin taustalla on ensisijaisesti hermosoluissa tapahtuvat toiminnan häiriöt aivoissa ja äärihermoissa (neurogeeninen teoria), jolloin myös hermotetuissa verisuonissa tapahtuu toiminnan muutoksia. Hermotasolla toimintahäiriö syntyy ns. sentraalisen sensitaatiomekanismin pohjalta.

Sentraalinen sensitaatio -termiä on käytetty alunpitäen kuvaamaan mm. normaalia, fysiologista kipusignaalin kulkua äärihermosta keskushermostoon. Nykyään sentraalisella sensitaatiolla tarkoitetaan pikemminkin laajempaa, muidenkin hermojen viestivälitysmekanismin yliherkistymistä ja vääristymistä. Useita kertoja aktivoituessaan tällä mekanismilla on ilmeisesti geneettisistä syistä johtuen taipumus kroonistua, laajentua ja aiheuttaa yhä monikirjoisempia oireita, jopa oireyhtymiä. Tällöin kyseessä on jo krooninen sentraalinen sensitaatio (syndrooma) eli CSS. On todennäköistä, että sama mekanismi on monien aiemmin huonosti ymmärrettyjen oireyhtymien taustalla (esim. fibromyalgia, tensiopäänsärky, fatiikki, ärtyneen suolen oireisto, purentahäiriöt ja monet ns. toiminnalliset häiriöt).

Patogeneesista ja sentraalisesta sensitaatiosta tarkemmin sivuston osiossa “Erityiskysymyksiä – Sentraalinen sensitaatiosyndrooma (CSS)” (osio julkaistaan lähiaikoina)

Kuva: Migreenikohtauksen voimakkuus ja kesto voi vaihdella suuresti kerrasta toiseen. Oire voi rajoittua näkö- tai tuntohäiriöksi tai muuksi aistivääristymäksi, jolloin sitä kutsutaan auraoireeksi tai migreeniekvivalentiksi. Oireeseen ei liity päänsärkyä, jos sensitoitumista ei ole tapahtunut pään kiputuntohermoissa. Jos virittyminen kohdentuu niska-hartialihasten hermotukseen, lihakset jännittyvät ja vaivaa kutsutaan yleensä ”tensiopäänsäryksi”. Klassinen migreeni tunnistetaan tavallisimmin jyskyttävästä, toispuoleisesta päänsärystä sekä aistiherkistymistä (haju-, valo- ja ääniherkkyys) sekä pahoinvoinnista. Vaikeimmissa migreenikohtauksissa on useamman elinalueen (mm. suoliston, sydämen ja keuhkojen) oireita, väsymystä kognitiivisia ja mielialan muutoksia.

Mistä migreeni alkaa

Otsikon kysymystä käsitellään neuroanatomiselta (hermotusalue tai -rakenne) ja neurokemialliselta pohjalta sekä fysiologisen vaihtelun ja sairauden välisen rajanvedon näkökulmasta. 

Ei ole täysin selvillä, missä aivojen osassa migreeni saa alkunsa, mutta yleisimmin on ajateltu, että keskeiset alueet kohtauksen käynnistymiselle ovat aivorunko ja / tai thalamus. Kohtauksen ensioireista päätellen migreeni voi alkaa muiltakin aivoalueilta, kuten esimerkiksi aivojen takaosista näkökuorikentältä. On mahdollista, että migreenioireita syntyy keskushermoston eli aivojen ulkopuolella äärihermoissa (=perifeerinen tai ekstrakefaalinen), tästä esimerkkinä pelkät nivel- ja raajaoireet ilman muita oireita.

Migreenikohtaus on aivojen neurokemiallisen tasapainotilan eli homeostaasin häiriö. Aivojen neurokemiallinen toiminta on monimutkainen ja vaikeaselkoinen yhdistelmä useita eri välittäjäaineita, hormoneja, ionikanavia ja reseptoreita. Tällä hetkellä ei pystytä nimeämään sellaista yksittäistä aivokemiallista tekijää, joka selittäisi kaiken migreenin synnystä tai ratkaisisi lääkehoidolliset ongelmat.

Lievän migreenioireen ja fysiologisen toiminnan häiriön välille on vaikea vetää rajaa. Hyvin monet migreenin oireet ja tuntemukset kuten väsymys, vireystason vaihtelut, haukottelu, aivosumu, mielialan ja mielihalujen vaihtelut, huimaus, pahoinvointi, pään puristus, tinnitus, kylmäminen, flunssan kaltainen olotila, lievä lämpöily, näön epätarkkuus, silmien kuivuus tai vuotaminen, lisääntynyt limaneritys, tukkoisuus, ilmannälkä, yskä, närästys, turvotus, löysä vatsa, ummetus, ilmavaivat, lisääntynyt virtsaamisen tarve, lihaskipu, nivelkipu, kolotus, lihasjännitys, lihasnykäykset ja kömpelyys voivat olla myös normaaleja (fysiologisia) elintoimintojen vaihteluita. Nämä voivat johtua esimerkiksi stressistä, hormonisykleistä, fyysisestä rasituksesta, unenpuutteesta tai infektiosta, mutta kaikki edellä mainitut oireet voivat olla myös migreenin liitännäisoireita. Kroonistuneessa migreenissä yllä kuvatut oireet ovat lähes aina läsnä.