Aurallinen vai auraton migreeni?

Migreeniauralla tarkoitetaan ennen päänsärkyä tulevaa oiretta. Tavallisimmin se tunnetaan näköhäiriönä, esimerkiksi sahalaitakuviona. Migreeni on perinteisesti ensin luokiteltu kahteen eri päätyyppiin, auralliseen ja aurattomaan. Aurattomassa migreenissä ei siis ole tällaista ”esioiretta”. Tämä jako on lähtökohtaisesti ongelmallinen monestakin syystä. Ensinnäkin juuri kellään migreeni ei jatku läpi elämän vain joko aurallisena tai aurattomana. Tilanne voi olla sellainen, että esimerkiksi lapsuudessa voi olla yhden tai vain muutaman kerran selkeä auraoire, mutta niitä ei esiinny lainkaan sen jälkeen. Toisaalta ensimmäiset selvästi tunnistettavat auraoireet saattavat tulla vasta hyvinkin iäkkäänä. Tyypillisintä kuitenkin on, että migreeniä sairastavalla on sekä aurallisia että aurattomia kohtauksia, mutta auraoireiden esiintyminen voi vaihdella paljon ja niiiden välillä voi olla pitkiä taukoja.

Toinen iso ongelma on itse auraoireen tunnistaminen ja määrittely. Auraoire syntyy nykytietämyksen mukaan aivojen (yleensä?) pintarakenteissa etenevän ns. CSD (cortical spreading depression) -ilmiön pohjalta. Tämä lievä sähköjännitehäiriötila tuottaa aivoissa aistimuksia, vääristymiä ja toiminnanhäiriöitä. Oireilun luonne riippuu siitä, mistä aivojen osista se kulloinkin saa alkunsa ja mihin se etenee. Aivojen takaosista lähtiessään CSD tuottaa mm. näköhäiriön ja muilla aivoalueilla se synnyttää puolestaan muita aistivääristymiä kuten tuntohäiriön, voimattomuutta, haju- tai maku- tai ääniaistimuksen (esim. tinnitus). Migreeniaurana voidaan pitää myös mielialan ja vireystason vaihtelua, haukottelua, lämpötilan muutoksia, muistin ja hahmottamisen vaikeudet, jotka ovat itseasiassa paljon yleisempiä kuin esimerkiksi näköhäiriöt. Monet eivät edelleenkään tunnista migreenin auraoireeksi kuin pelkästään näköhäiriöt. Vain n. 15%:ssa migreenikohtauksia esiintyy näköhäiriöitä, kun sen sijaan yllä mainitut auraoireet ovat erittäin yleisiä tavallisen migreenikohtauksen alkuvaiheessa. Tämän tunnistamisongelman takia jopa itse migreenidiagnoosi saattaa viivastyä vuosia.

Aurallisen ja aurattoman migreenin erottelu on ollut mukana tilastollisissa tutkimuksissa, geenitutkimuksissa ja  lääketutkimuksissa. Kun tiedetään miten laajakirjoinen auraoireisto voi olla, ja että mainituissa tutkimuksissa jakoperuste on ollut pääosin näköhäiriö (visuaalinen aura), voidaan hyvin kuvitella, että tämä on luonut itsessään virheellisen lähtöasetelman (bias) ja tulkinnan. On jopa annettu erilaisia lääkehoito-ohjeita aurallisen ja aurattoman migreenikohtauksen hoitoon. Nämä ovat puolestaan perustuneet pääosin jo vanhentuneeseen ns. vaskulaariteoriaan migreenikohtauksen syntymekanismeista. tässähän ajatuksena on ollut, että auraoireen synnyttää aivovaltimoiden verisuonisupistus ja hapenpuute. Tämän ajatusmallin mukaisesti esimerkiksi triptaanilääkkeitä on aikoinaan kielletty käyttämästä aurallisessa kohtauksessa ja osin samasta syystä yhdistelmä e-pillereitä on kielletty käyttämästä aurallista migreeniä potevalta. Jopa lentolupakirja evätään aurallisen migreenidiagnoosin takia! Migreenikohtaus on aiemmin jaettu ennakko-oireisiin, auraoireisiin, varsinaiseen kohtausvaiheeseen eli päänsärkyyn ja jälkioireisiin. Käytännössähän nämä kaikki oireet ovat jo käynnissä olevaa migreeniä ja kohtauksesta toiseen näiden sisältö, voimakkuus  ja kesto vaihtelee ja kohtaus voi olla – voimakkaanakin – täysin päänsärytön. Vanha ns. perinteinen jako näihin vaiheisiin toimii kyllä migreenikohtauksen mallinnuksena ja kuvauksena, mutta siitä ei ole luokittelun perusteeksi. Edellä kerrotun perusteella herää väistämättä ajatus, että onko olemassa yhtään sellaista migreenikkoa, jolla ei siis olisi auraoireita jossakin elämänsä vaiheessa.